Hyvät Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran jäsenet,
Seuramme perustamisen 180-vuotismerkkivuosi käy kohti loppuaan. Vuoden käynnisti Aalto-yliopistolla järjestetty arkkitehtuuriaiheinen luentosarja, jonka koordinoi seuramme varaesimies, TkT Netta Böök. Niin ikään alkuvuodesta julkistettiin Jaakko Juteini -palkinnon saaja, FT Tiina Raevaara, jota kuulimme juhlapuhujana seuran vuosikokouksessa. Syyskuussa puolestaan julkaistiin Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran (jatkossa VSKS) toimite 26 Täällä ja toisaalla – Viipuri ja Karjala sotienjälkeisessä kaunokirjallisuudessa, jonka kokosivat ja toimittivat dosentit Satu Grünthal ja Siru Kainulainen. Wiipuri.fi-sivustolla taas on julkaistu suuri määrä sähköisiä aineistoja, kuten FT Tuomas Möttösen laatima tietokanta Viipurin evakkoyrityksistä sekä karjalaisten yritysten osakekirjoja jäsenemme Pekka Kantasen kokoelmista. Marraskuisessa Lempin päivän tapahtumassa saimme vielä kuulla tuoreeseen elämäkertateokseen perustuvaa tietoa tapahtuman nimikkokirjailijan Lempi Jääskeläisen elämänvaiheista ja näytteitä hänen monipuolisesta tuotannostaan.
Raija Kanniston ja Eija-Maija Kotilaisen kirja ’’Ei neiti vaan kirjailija’’ (Momentum, kirjan kansi Jari Mattila)
Mezzosopraano Marika Kivinen ja pianisti Jenna Ristilä esittivät Lempi Jääskeläisen säveltämää musiikkia. Kuva: Tuula Rantala
Kuluneen merkkivuoden retkikohteena oli VSKS:n alkuperäisen sisarseuran, vuonna 1831 perustetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimitalo, jossa pääsihteeri Kati Mikkola ja viestintäjohtaja Kaisa Kaakinen esittelivät seuran (SKS) toimintaa sekä sen kirjastoa ja arkistoa. Sisarseuralle kohde oli luonteva valinta, koska yhteyksien rakentamisesta vastasi seuramme hallituksessa vaikuttava kirjallisuudentutkija Anna Kuismin, SKS:n kirjallisuusarkiston entinen johtaja.
Kimmokkeen Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamiseen antoi tunnetusti Kanava-lehdessä keväällä 1845 julkaistu kirjoitus, jossa kannustettiin perustamaan SKS:lle ”apu-yhteyksiä” maakuntiin paikallisten SKS:n vuosijuhlien järjestämiseksi. Viipurissa ei kuitenkaan lopulta tyydytty apuseuran asemaan, vaan syyskuussa 1845 ruotsinkielisen lukion opettajainhuoneella perustettiin itsenäinen seura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Wiipurissa.
Yhteisiä molemmille seuroille olivat alkuvaiheessa muun ohessa monet jäsenet, keskeisimpänä VSKS:n alkuvuosien käytännön toimintaa johtanut varaesimies Carl Henrik Ståhlberg (1799–1878), joka oli ollut yksi SKS:n perustajajäsenistä ja toiminut sen sihteerinäkin. VSKS:n tunnetuin perustajajäsen, laajan suomenkielisen tuotannon julkaissut valistuskirjailija Jaakko Juteini (maistraatinsihteeri Jacob Judén, 1781–1855), ei sitä vastoin koskaan kuulunut SKS:n jäseniin.
Miksi Viipurin Suomalaisesta Kirjallisuusseurasta muodostettiin itsenäinen seura eikä SKS:n alaosasto? Syynä olivat paikalliset toiveet ja olot. Jäsenmaksuja luultavasti haluttiin ohjata suomenkielisen opetus- ja valistuskirjallisuuden julkaisemiseen, josta profiililtaan akateemisempi SKS oli tässä vaiheessa pitkälti luopumassa.
Koska SKS:n ja VSKS:n toimintaa ei alkuvaiheessa koordinoitu, ilmeni väistämättä päällekkäisyyttä, joka oli kysynnän sanelemaa. Kumpikin seura esimerkiksi julkisti toisistaan riippumatta palkintokilpailun parhaasta suomen kielen kieliopista. Kun seurat olivat tämän seurauksena sopineet ilmoittavansa ”tärkeimmistä yrityksistä ja päätöksistä” toisilleen vastaisuudessa, toimintaa alkoi luonnehtia ”alinomainen ystävällisyys ja yksimielisyys”. Vastuitakin VSKS sai, kun Elias Lönnrot lähetti VSKS:lle tarkistettavaksi Suomalaisen ja Ruotsalaisen tulkin käsikirjoituksen. Tarjous ”ystävälliseen liittoon” saatiin myös Tartosta, jossa toimiva Die gelehrte Estnische Gesellschaft lahjoitti VSKS:n kirjastoon 46 nimekettään.
VSKS:n ja SKS:n suhteesta kirjoitettiin sanomalehdissä välillä särmikkäästi, kuten ajan tapaan kuului. Lehdissäkin julkaistussa VSKS:n toimintakertomuksessa kummasteltiin, miksi kirjallisuusseuraa ei syntynyt Turun johdolla läntiseen Suomeen, joka oli itäistä Suomea taloudellisesti edistyneempää ja jossa asui suomenkielistäkin väestöä. Syyksi arveltiin ”edistyneille oloille ominaista omanvoitonpyyntiä”, joka voisi synnyttää enintään ”ulkokohtaisesti ja mielellisesti kuollutta isänmaanrakkautta”. Viipurin lisäksi SKS sai sisarseuran Jyväskylään, jossa se toimi piirilääkäri Wolmar Schildtin johdolla 1860-luvun alussa muutaman vuoden ajan.
Keskustelu seurojen alasta ylsi myös ruotsinkieliseen lehdistöön. VSKS:n perustamisen seurauksena Z. Topeliuksen Helsingfors Tidningar peräti katsoi (27.4.1846), että SKS:n tulisi vaihtaa (ruotsiksi) nimensä Finska Literatur-Sällskapetista muotoon Helsingforsiska Literatur-Sällskapet. Idea tyrmättiin virheellisenä Runebergin Morgonbladetissa: kysehän oli suomalaisesta (suomenkielisestä) kirjallisuudesta. Jos tämä poistettaisiin SKS:n nimestä, seuran tavoitteena olisi edistää jotain muuta kuin suomalaista kirjallisuutta.
Fennomaanilehdissä kaikkein dramaattisin keskustelu VSKS:n asemasta käytiin vasta 1860-luvun puolivälissä. Tuolloin VSKS:n ylläpitämän Wilken koulun johtaja Johan Vilheln Murman (1830–1892) oli julkaissut luvatta ja omatoimisesti toimintakertomuksen koulun kolmelta ensimmäiseltä vuodelta ja arvostellut siinä VSKS:aa voimakkaasti passiivisuudesta. Julkisiin moitteisiin yhtyi Suomettaressa Uuraan kansakoulun opettaja K. Wilkka (G. W. Fagerlund), joka väitti VSKS:n ”hyvin vähän vaikuttavan suomalaisuuden eduksi”, koska seuralta ”puuttui voimia ja neroa”. Siksi VSKS:sta ei olisi Viipurissa isänmaan rakkauden herättäjäksi, vaan sen kannattaisi liittyä SKS:n alaseuraksi. Samaa esitti Wilken koulun jo taakseen jättänyt J. V. Murman, joka katsoi, että alaseuraksi liittyminen estäisi seuran ”kuolemisen toimettomuuteen”. Murman oli pappi ja kirjailija, joka oli julkaissut suuren määrän erilaisia oppikirjoja mm. SKS:n kautta, ja jolla tästä syystä oli saattanut odottaa paikallisseuran voimavaroilta liikoja.
Kritiikki hiljaiselosta myönnettiin VSKS:n taholta osin oikeutetuksi, mutta puolustettavaksi sillä, että seuraa hoitivat kauppiaat ja virkamiehet omien töidensä ohessa. VSKS:n toiminta elpyikin olennaisesti, kun SKS:ssakin aktiivisesti toiminut tohtori Rietrikki Polén (1823–1884) otti seuran ohjaksiinsa vuosikymmenen lopulla. Wilken koulun sai puolestaan hoitaakseen 1870-luvulla runoilija J. H. Erkko (1849–1906), joka käynnisti Viipurissa suuren määrän suomalaisia rientoja, niistä suuren osan yhdessä Rietrikki Polénin seuraajan, hovioikeudenneuvos D. W. Åkermanin (1843–1919) kanssa.
Seuran 180-vuotisella taipaleella ovat vuorotelleet aktiiviset ja hiljaiset kaudet, joihin inhimilliset voimavarat ja poliittinen tilanne ovat vaikuttaneet. Seuran jäsenmäärä oli luultavasti suurimmillaan heti ensimmäisenä toimintavuonna 1845–1846, jolloin jäsenmaksun maksoi 240 henkilöä kaikkiaan 446:sta jäseneksi kutsutusta. Kun seura vietti 150-vuotismerkkivuottaan vuonna 1995, jäseniä oli enää alle 50, mutta viime vuoden (2024) päättyessä määrä oli jälleen kasvanut yli kahteensataan. On merkittävää, että seuran toiminta pääsi jatkumaan Viipurin Neuvostoliitolle luovuttamisen jälkeen aktiivisena myös uudessa kotipaikassa Helsingissä, jossa jo toimi vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Seurojemme sääntöjen mukainen tarkoitus säilyi identtisenä 1900-luvun loppupuolelle saakka, vaikka käytännön alat ja mittakaava olivat poikenneet alun alkaenkin toisistaan. VSKS:n vaiheet sotien jälkeen olisivatkin voineet olla hyvin toisenlaiset, mikäli VSKS olisi alun alkaen perustettu SKS:n alaseuraksi.
Arvoisat jäsenet, kiitämme teitä kuluneesta vuodesta ja toivotamme teille ja läheisillenne rauhallista ja tunnelmallista joulua!
Linkin takana on kutsu miellyttävän juhlaviin 7 januari -tanssiaisiin, jotka järjestetään Ritarihuoneella 17. tammikuuta. Tapahtuman juhlapuheen pitää seuramme varaesimies, arkkitehti TkT Netta Böök. Seuran jäsenille on perinteiseen tapaan varattu pöytä nimellä Wilken koulu. Kannustamme jäseniä liittymään juhlatunnelmaan!
Anu Koskivirta-Karonen
esimies
Tuula Rantala
sihteeri-tiedottaja