Viipuriin aamupäiväksi haluava matkailija saa luvan ehtiä klo 5 aikoihin lähtevään junaan. Kahden tunnin kellon siirron jälkeen ollaan ennen kymmentä Viipurissa. Aurinko oli marraskuussa asennettu niin, että se nousi Viipurissa vasta tuolloin ja laski vasta klo 17-18 aikoihin. Sitten ehti vielä syödä illallista ja kun palasi klo 21.30 lähtevällä junalla, oltiin Helsingissä klo 22 aikaan. Päivä on pitkä, mutta aikaa Viipurissa jää järkevästi. Tällaisella aikataululla sain kunnian osallistua Aalto-kirjaston restauroinnin valmistumisjuhlaan marraskuisena lauantaina, samaan aikaan, kun VSKS vietti jo perinteeksi tullutta Lempin päivää. VSKS haluaa mielellään toimia Viipurin kaupunginkirjastolle partnerina kaikessa, mikä koskee kulttuurihistoriaa, kirjallisuutta ja Viipuria.
Viimeksi VSKS:n edellinen esimies kirjailija Aarni Krohn oli puhumassa Viipurin kirjastotoimen 200-vuotisjuhlassa vuonna 2008. – Saksankielisenä alkaneesta lainakirjastotoiminnasta otti kopin myös VSKS (per 1845), joka monien tehtäviensä, kuten kirjankustantamisen ja ”vanhojen kalujen keräämisen” ohessa oli kirjastoalan uranuurtajia. Sen kirjastoasiantuntijat laativat suomenkielisen luokituskaavion ja ehdottivat peruslukemiston, joka kirjastoihin tulisi hankkia. Niin kirjastot kuin alkeiskoulut siirtyivät pitäjien eli kuntien hoidettaviksi. Mutta VSKS:n vanha tehtävä muistuttaa, että aktiivisuus kirjasto-asioissakin kuuluu Seuran vanhoihin ja arvokkaisiin tehtäviin. Sitä paitsi nämä perustehtävät ovat yhtä tärkeitä kuin kynä ja paperi. Äkkiä joutuu huomaamaan, että nykymaailmassakaan koulunkäynti, lukeminen ja sivistys eivät ole itsestään selviä mahdollisuuksia tai edes arvoja. On hyvä muistaa, että edeltäjiemme aikaan, niitä myös piti tahtoa ja tehdä.
Näissä tunnelmissa jäin pois Viipurin asemalla, jossa on passintarkastus. Keskipäivällä alkavaan juhlaan tuli samalla junalla myös arkkitehti Maija Kairamon johtama arvovaltainen arkkitehtien delegaatio, 6–7 nimekästä nestoria, jotka vuorollaan olivat olleet Restaurointiyhdistyksen kärjessä. Minut otti vastaan yksi Viipurin kaupungin ulkomaan asioiden toimitsijoista. Aamupäivällä ehdimme käydä uudessa pienessä kaupunkiarkeologisessa museossa, joka sijaitsee Taidemuseo-Eremitaasin alapuolella entisessä ruutikellarissa. Sinne oli koottu Alexander Saksan esiin kaivamaa esineistöä Ruotsin suurvalta-ajan Viipurista. Tarja Halosen aamupäiväohjelmaan kuului käynti ”Viipurin Lallukassa” eli taidekeskus Salmelan residenssissä ja Taidemuseon tiloissa.
Lähestyin Kirjastoa Kauppatorilta päin pitkin Torkkelinkatua. Kirjasto näkyi hyvin, puita oli raivattu, ja maisemaa hallitsi Jussi Mäntysen hirvi. – Etuseinän harmaa kiveys oli samaa jota on kesämökin vuolukiviuunissa. Mutta mikä vaikuttavinta: seinässä luki kahdella kielellä talon nimi: ВЫБОРГСКАЯ ГОРОДСКAЯ БИБЛИОТЕКА VIIPURIN KAUPUNGIN KIRJASTO.
Auditorion tuolit oli järjestetty niin, että yleisö katsoi kohti aulaa ja sen itäisiä ikkunaseiniä, jotka muodostavat lasisen rappukäytävän. Kunniavieraista ensin puhui Venäjän federaation presidenttihallinnon päällikkö Segei Ivanov, joka onnitteli Viipurin kaupunkia ja toivotti turistit kaikkialta maailmasta tervetulleiksi tämän arkkitehtonisen mestariteoksen ääreen ja mainitsi luonnollisesti sen panoksen, jonka Venäjän valtio oli pitkään jatkuneen restaurointiurakan viimevaiheessa. Sen varassa oli voitu ottaa tämä huima loppukiri ja tehdä työ parhaassa laatuluokassa. ”Meillä Venäjällä kun pitää lähteä jonnekin, hevosia etsitään ja valmistellaan yleensä kauan, mutta sitten kun lähdetään, sitten ajetaan nopeasti.”
Presidentti Tarja Halonen kertoi, miten kirjaston entisöintiprojekti aktuaalistettiin, kun avattiin Allegro-junayhteys ja Putin nousi junaan Viipurista. Hän viittasi Viipurin pitkään sivistyshistoriaperinteeseen, mutta myös modernin Venäjän alullepanijaan, valistuneeseen keisarinna Katariinaan ja hänen tyttökouluunsa. Kaikista taiteista Venäjälle juuri kirjallisuudella on ratkaisevin merkitys. Halonen toivoi myös, että Aalto-kirjaston restaurointi olisi alku Viipurin muidenkin kohteiden, koko vanhan kaupungin alueen restauroinnille. Osaamista ja tietoa Viipurin rakennuksista on Suomessa, työvoimaa ja rakentamisen käsityötaitojen osaamista on Venäjällä. Leningradin alueen kuvernööri Aleksander Drozdenko puolestaan ilmoitti, että ”Tsentralnaja gorodskaja biblioteka Alvara Aalto v Vyborge” siirtyy toiminnaltaan aluetason rahoituksen piiriin. Ymmärsin myös, että Viipurin kaupungin historiallinen keskusta otettaisiin läänin tasolla olevan suojeluasemakaavan piiriin.
Arkkitehti Maija Kairamo kertasi itse rakennuksen valmistumisen ja restaurointityön vaiheet. Kansainvälisten Aalto- ja arkkitehtiyhdistysten panos oli huomattava alkuvaiheessa, sama koskee Suomesta kerättyä rahaa. Erityistä on myös, että arkkitehtuuriarvoiltaan kirjasto vertautuu Mies van der Rohden ja Le Corbusier’n keskieurooppalaisiin kohteisiin. Tapani Mustosen johdolla tehty työ oli onnistunut, sillä oli löytynyt sellaisia urakoitsijoita ja työporukoita, jotka olivat motivoituneita ja joilla oli sellaista rakentamisen vanhaa ammattitaitoa, jota Suomessa ei enää löydy, koska rakennustuotanto on siinä määrin teollistunut. Hän päätti puheensa muistuttamalla, että on itse yhtä vanha kuin Aallon kirjastotalo. ”Kuitenkin talon restauroiminen on helpompaa kuin minun.”
Päivä jatkui kolmen arvohenkilön pitämällä lehdistötilaisuudella lukusalin puolella. Halonen kertoi, että oikeastaan Viipuri-asia juonti juurensa vuodelta 2003. Pietarin upeista 300-vuotisjuhlista palatessaan Halonen – ensimmäisenä sotienjälkeisenä presidenttinä muuten – tutustui Viipuriin. Hän kiitti sitten kirjeitse Putinia upeista juhlista ja kehui mitä Pietarissa oli saatu aikaan, mutta kertoi, miten Viipurissa näytti paljon surullisemmalta. Emmekö näiden meneillään olevien projektien, kuten jätevedenpuhdistamon ja Allegro-junan jälkeen, voisi yhdessä tehdä jotain Viipurille, siinä suomalaiset varmasti olisivat mielellään mukana. Asia oli heti siirretty Ivanoville, ja aikanaan puhuttiin eteenpäin Allegron valmistuttua. – Tässä asiassa presidentti Tarja Halonen epäilemättä ansaitsee kaikkien Viipurin ystävien kunnioituksen. Mittakaava on eri, mutta jollain lailla tuo Halosen pysähtyminen Viipurissa tuo symboliarvoltaan mieleen Kekkosen Puolasta tullessaan tekemän välilaskun Tartoon, jossa hän puhui viroa ja aloitti uuden ajan.
VSKS:n puolesta Viipurin kirjastolle lahjoitettiin kaksi VSKS:n tuottamaa sähkökirjaa, Jaakko Juteinin Kootut teokset ja Jari Hyvärisen Viipuri – Hansan ja Ruotsin kauppakaupunki cd:lle taltioituina. Lisänä lahjakassissa oli tuore Viipurin läänin historian IV osa, jonka kirjoittajiin kuuluu hallituksemme jäsen Anu Koskivirta. Yuri Shikalovin ja Tapio Hämysen Viipurin menetetyt vuodet 1950-1990, vaikutti myös olevan uusi talossa. Arvokasta oli saada Teemu Keskisarjan erinomaisesti kirjoitettu Viipuri 1918 kirjoittajan signeeraamana kappaleena. Anu ja tiedottajamme Sanna Supponen olivat nopealla aikataululla hoitaneet lahjakassin sisällön esimiehen matkaan.
Suomesta oli mukana Alvar Aalto säätiön edustaja, sekä Lappeenrannan ja Imatran kaupunginjohtajat ja sikäläisiä Suomi–Venäjä -ystävyysseurojen edustajia. Heillä on pitkät kontaktit Viipuriin. Kevyen lounaspöydän jälkeen lähti arkkitehtien ryhmä rauhassa Tapani Mustosen johdolla tutustumaan restauroinnin yksityiskohtiin. Kävi ilmi, miten monia alkuperäistä mahdollisimman hyvin vastaavia materiaaleja oli ollut tuotava maahan ns. vanhoilla menetelmillä: valaisimia auton peräkontissa tai linoleumilaattoja 30kg paketteina niin, että ne olivat seuramatkalaisten henkilökohtaista pakaasia bussissa ja lahjoja kirjastolle. Tapani Mustosen venäjänkielen taito muistuttaa, miten tärkeää meille kaikille Viipurissa mielellään asioiville alkeidenkin opettelu on. Onneksi englannilla alkaa jo aika hyvin pärjätä. Erityisen hienoa oli nähdä nimeltä mainittuja kiitettyjä rakennusmestareita mukana skoolaamassa suuressa valoisassa kirjastosalissa. Pietarin konsulaatin henkilökunnalle kiitokset järjestelyistä.
Venäläisiä tuntui erityisesti hellyttävän se, että arkkitehdin tytär, taidehistorioitsija Johanna Alanen ja poika, insinööri Hamilkar Aalto olivat päässeet paikalle. Hotelli Viipuria vastapäätä on Ravintola Fysalis, jonka nimi tarkoittaa ”lyhtykoisoa”. Näyttävä belle epoque -aikainen sali, mukava henkilökunta, hyvät keitot. Ja kylläpä paluumatka oli lyhyt. Mutta päivä oli ollut merkittävä – jokin käännekohdan tunne näissä Viipuri-asioissa jäi päällimmäiseksi.
Pentti Paavolainen, esimies VSKS
