Viipuri tutkimuspäivä 7.9.2010 |
Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura vietti 165. syntymäpäiväänsä kohottamalla maljaa Viipuria koskevan tutkimuksen menestykseksi. Seuran järjestämä Viipuri-tutkimuksen päivä kokosi 7.9.2010 Kansalliskirjaston auditorioon noin 50-60 kuulijaa, tutkijoita, jäseniä ja muita asian harrastajia. Puheenvuoron pitäjät selviävät kotisivuilta ja pohdinnassa on, missä muodossa esitelmät olisi parasta tuoda julkisuuteen.
Viipurin talousalueella on imua ja se tarkoittaa, että venäläisten intressi Viipurin kunnostamiseen ja sen historiasta tietämiseen on kasvussa. Näin ainakin Novgorodissa toimivan dos. Aleksanteri Saksan mukaan. Prof. Karl-Erik Michelsen Lappeenrannasta näki asian samalla tavalla.
VSKS voisi olla sopiva forumi tai taho auttamassa tutkijoiden verkottumista ja edistämässä eri alojen pääosin humanististisilla aloilla toimivien Viipurista kiinnostuneiden uusien tutkijoiden työskentelyä. – Viipurin ja laajemmin Vanhan Suomen (1710-1812) historia on elimellinen osa Suomen kulttuuri- ja yhteiskuntahistoriaa, vaikka nykyiseen rajaan tuijottavat tutkijat ja tiedepoliitikot saattavat sen helposti unohtaa. – Toisaalta kuten dos. Outi Fingerroos totesi paneelikeskustelussa: “Karjala on aivan muoti-aihe. Kyllä tutkijoita riittää!”
Seuran uusi hallitus on käynnistänyt myös oman strategiatyönsä, jossa haetaan sopivaa tasapainoa tutkimuksen edistämisen, sähköisten medioiden ja verkkojulkaisemisen, sekä “kulttuurisatsausten” elementeille. VSKS haluaa kutsua myös muita viipurilaistahoja selvittämään, miten Viipuria koskeva tieto, perinneaineisto ja uudempi tutkimus voidaan siirtää digi-aikaan. Seura ottaa mielellään uusia jäseniä.
Seuran tuoreena esimiehenä olen kesän aikana itse yrittänyt perehtyä Seuran varhaisempaan historiaan ja havainnut myös miten poliittisesti radikaalia Viipurin fennomania oli 1850-60-luvuilla, ennen kuin Valtiopäivillä käynnistyi suuri lahjoismaiden lunastusprosessi. Teatterintutkijana olen voinut havaita miten hyvää, eläytyvää ja uteliasta teatteriyleisö Viipurissa oli jo Suomalaisen Teatterin vierailujen aikana (1873-1893). Kansanvalistustyö oli Seuran tärkein työsarka, kunnes se tehtävä siirtyi julkiselle vallalle.
Viipurin ruotsinkieliset ovat myös kiinnostava pieni “vähemmistön vähemmistö”, joka päättyneellä viikolla julkaisi Elmer Siliuksen teoksen “7 januari soarén“, jossa kerrotaan meidänkin seuraamme vanhemmasta viipurilaisesta loppiaistanssiaisten perinteestä, jolla kerättiin varoja hyväntekeväisyyteen. Me, joilla on puolet, neljännes tai kahdeksasosa taustastamme Viipurissa tai luovutetussa Karjalassa olemme etuoikeutetussa asemassa, siksi että meillä on niin monta maisemaa: tämä nykyinen Suomi, historiallinen Viipuri ja nykyinen Viipuri. Ei kun kertaamaan venäjän kielen alkeita ja hankkimaan kestoviisumia.
Helsingissä 18.9.2010